Apteekkitoimintaa Tervolassa

Apteekkiliikkeen harjoittaminen alkoi Tervolassa vuonna 1920 Tornion apteekin haara-apteekkina Lapinniemen kylässä Heikelin talossa noin kilometri Tervolan kirkolta yläjuoksulle päin. Apteekkeja tarkastettiin tuohon aikaan joka vuosi, välillä kaksikin kertaa vuodessa. Apteekin toiminnan tarkastajana toimi usein piirilääkäri tai kunnanlääkäri. Tarkastuksissa kiinnitettiin erityistä huomiota lääkevaraston riittävyyteen ja apteekin sisustuksen sopivuuteen apteekkitoiminnan harjoittamiseen. Kuten vuonna 1924 tarkastuksessa huomattiin, olivat kaikki lääkeaineet hyvät, pilaantumattomat ja ensiluokkaista laatua. Tuolloin lääkkeet valmistettiin pääasiassa käsityönä erilaisista rohdoksista apteekin laboratoriossa ja ne sekoitettiin sopiviksi lääkkeiksi asiakkaan odottaessa. Apteekissa asiointiin saattoi kulua puolikin päivää, mutta mikäs siinä oli istuskella kovalla puupenkillä muiden kyläläisten kanssa.

Valtioneuvosto myönsi 24.2.1927 proviisori Carl Lindströmille erioikeuden harjoittaa itsenäistä apteekkitoimintaa Tervolassa. Hän avasi Tervolan ensimmäisenä apteekkarina itsenäisen apteekin 15.3.1927 samassa huoneistossa ostettuaan Tornion apteekkarilta haara-apteekin lääkeaineet ja sisustuksen. Tuon ajan tarkastus-pöytäkirjassa apteekin todettiin toimivan asianmukaisissa tiloissa ja tekevän sangen miellyttävän vaikutuksen sekä on samalla käytännöllisesti sisustettu. Tähän aikaan monilla apteekeilla oli vielä omat kasvihuoneet ja puutarhat omien rohdosten kasvattamiseen. Joitakin patenttilääkkeitä tosin oli tullut jo myyntiin. Tunnetuimpia näistä lienee niinkin tuttu tuote kuin Bayerin Aspirin.

Seuraavat kolmisenkymmentä vuotta apteekki toimi samalla paikalla apteekkarien Karvisen ja Sjömanin omistuksessa. Kellarin kosteuden kanssa oli lähes koko 40-luvun ajan ongelmia. Lääketiede kehittyi huimaa vauhtia ja uusia lääkekeksintöjä tuli markkinoille. On hyvä kuitenkin muistaa, että esim. penisilliinin käyttö yleistyi vasta sotien jälkeen. Siihen asti moni tulehdus tai nuhakuumekin saattoi äityä hengenvaaralliseksi.

Tultaessa 60-luvulle apteekkari Murama siirsi apteekin monille tuttuun paikkaan Säästöpankin taloon. Liikehuoneistosta erikseen mainittiin keskuslämmitys, loistevalaisimet ja tuulikaapin päivystysluukku sekä vesijohto-lämminvesi ja viemäri. Tuolloin tehdasvalmisteiden lääkkeiden eli erikoisvalmisteiden määrä oli jo yli 90 % käytetyistä tuotteista. Apteekkien tarkastukset vähenivät ja lääkeviranomaiset alkoivat kontrolloida apteekkien toimintaa erilaisilla määräyksillä. Tämä lisäsi tuntuvasti paperityön määrää monenmoisten ilmoitusten myötä. Myös uuden sairausvakuutuslain tulo voimaan vuonna 1964 siirsi kirjallisia töitä apteekille. Toisaalta uusi laki helpotti asiointia, sillä sairausvakuutus-korvauksen sai suoraan apteekista sv-kortin esittämällä. Eikä tästä ole vasta kuin nelisenkymmentä vuotta.

Kolmekymmentä vuotta vierähti tällä paikalla apteekkarin vaihtuessa Helmeeksi. Tänä aikana lääkekorvausjärjestelmä kehittyi ja Kela alkoi myöntää kroonisiin sairauksiin erityiskorvauksia, mikä mahdollisti kalliimpienkin lääkkeiden säännöllisen käytön.

Helmeen jälkeen apteekkariksi tuli Saastamoinen, joka siirsi apteekin uuteen paikkaan entiseen Telen vaihteen rakennukseen. Montaakaan vuotta apteekki ei tällä paikalla toiminut, sillä seuraava apteekkari Isomaa palautti apteekin alkuperäiselle paikalleen Heikelin liike-kiinteistöön. Rakennushan ei tosin ollut enää sama vaan uutuuttaan hohtava liikerakennus.

Tällä perinteisellä vanhalla paikalla apteekin toimintaa ovat jatkaneet apteekkarit Mikkonen ja Halonen sekä vuoden 2006 lopulta alkaen allekirjoittanut. Viimeisen kymmenen vuoden aikana on tapahtunut apteekkien toiminnassa monia merkittäviä muutoksia. Eräs näistä on sanahirviö geneerinen substituutio eli apteekin velvoite tarjota asiakkaalle edullisempi reseptilääkevaihtoehto. Lisäksi asiakaspalvelua ja lääketurvallisuutta on kehitetty lääkeneuvontaa lisäämällä ja selvittämällä lääkkeiden mahdollisia yhteisvaikutuksia. Apteekin toiminta koetaankin nykyään yhtenä osana kokonaisterveydenhuoltoa, jossa apteekin tehtävänä on toimia lääkehuollon asiantuntijana lääkkeiden jakeluun ja niihin liittyvän informaation kertojana. Apteekin toiminta onkin yksi peruspalveluista, jonka säilyvyydestä on syytä pitää huolta jatkossakin.

Timo Heinonen
Tervolan 10. apteekkari


Tervolan apteekin apteekkarit

Carl Lindström1927 - 1938
Vuokko Karvinen1938 - 1948
Tyyni Sjöman1948 - 1956
Jouko Murama1956 - 1967
Saara Helme1967 - 1982
Sylvi Saastamoinen1982 - 1990
Irma Isomaa1990 - 1996
Maritta Mikkonen1996 - 2001
Tuula Halonen2001 - 2006
Timo Heinonen2006 - 2011
Petri Kiviluoma2011 -

Copyright © Tervolan Apteekki